Vuokrajohtajuutta hyvällä sykkeellä jo seitsemättä vuotta

TBC, Tampere Business Campus ry otti jo vuosia sitten käyttöön hybriditoimintamallin, jossa omien palkkalistoilla olevien henkilöiden esihenkilönä ja koko organisaation toiminnanjohtajana käytetään vuokrajohtajaa. Leading Partners Oy valittiin TBC:n palveluntarjoajaksi v. 2017 hoitamaan toiminnanjohtajuutta.

Liikkeelle lähdettäessä TBC:n hallituksella oli vahva halu uudistaa toimintaa ja panostaa entistä parempaan asiakaskokemukseen. Siitä asti toimintaa on uudistettu ja laajennettu pitkäjänteisesti asiakastarpeiden pohjalta. Tekemistä on sujuvoitettu, taloudenohjausta kehitetty ja brändiä kirkastettu. Voidaankin käsi sydämellä sanoa, että mikään toiminnan osa-alue ei ole jäänyt katsastamatta. Matkan varrella on syntynyt monta oivallusta ja ideaa ja jäsenyys kiinnostaa yhä monipuolisemmin. ”Going Above and Beyond”, kuten silloinen hallituksen puheenjohtaja asian kiteytti LinkedIn:ssä.

 


 

<< Palaa blogiteksteihin                                                                                                                                              Tutustu palveluihimme >>